Ilona



Ilona on minun ensimmäinen koira, joka muutti meille minun ollessa 10 vuotias. Nyt ollaan yhdessä kasvettu jo 13,5-vuotta ja Ilona on ollu aina minun tuki ja turva, minun paras ystävä. Yhdessä ollaan koettu pienen ihmiselämän ja pitkän koiranelämän ilot ja surut.  Ilona on kasvattanu pienestä ujosta ja hiljaisesta tytöstä itsenäisen ja rohkean naisen, näin tiivistetysti. Mie niin rakastan tuota pientä karvaista energiapakkausta <3. Ilona on kuin partiolainen, aina valmis touhuamaan ja leikkimään. Meidän yhteinen lempileikki on lapsuudesta asti ollu poliisi ja rosvo. Mie olen rosvo ja Ilona poliisi, sitä me leikittiin yhdessä pienenä ja sitä me leikitään välillä vieläki. Leikissä rosvo juoksee karkuun ja poliisi ajattaa. Ilona näyttää just tuolta niinkö tuossa kuvassa kun se tulee haukkumaan vierelle, kun on saanu rosvon kiinni. Palkaksi saa repiä lelua/hihaa tai syödä nameja. Ilona on koira, joka ei ikinä tee pahaa kellekkään. Siihen voi luottaa täysin. Koira, joka on opettanu monelle muulle koiralle koirakieltä. Ilona on siinä älyttömän taitava. Ilona rakastaa agilityä ja välillä pääsee rallattelemaan vieläki putkia. Meidän agility-ura loppui Ilonan ollessa 9 vuotias, kun se SM-kisoissa sai keinulla paukauksen polveen ja ristiside meni poikki. Jotain kertoo Ilonan sisukkuudesta se, että se juoksi katkenneella ristisiteellä putken ja alkoi pujotella, kunnes huomasin, että nyt on jotain pielessä. Ilona haukku innokkaana kolmijalkasena ja halusi jatkaa rataa. Niitä SM-kisoja en unohda koskaan. Onneksi jalka saatiin leikattua ja se ei ole sen jälkeen vaivannut. Toivottavasti pysyy ehjänä loppuun saakka. <3 Vanhuuden myötä Ilonasta on tullu aika ääniherkkä. Se pelkää paukauksia ja muutenkin kovia ääniä. Olen sitä kautta alkanu itekki inhoamaan esimerkiksi purkkapallojen poksuttelua tai rakettien pauketta. Sanonta "tunteet tarttuu" taitaa pitää paikkaansa. Oikeastaan muuta "vaivaa" ei Ilonalla ole. Hieman on tietenkin liikkeet menneet jäykemmiksi, mutta iloisesti se porskuttaa menemään lenkillä vielä mukana. Voi kumpa saisin kulkea matkaa eteenpäin tämän maailman tärkeimmän kanssa vielä pitkään. <3 

Virallista nimeä klikkaamalla pääsee näkemään tarkempia tietoja Ilonasta.

Agility saavutuksia:

Joukkue SM-kultaa 2004
Nuorten SM-hopeaa 2005
Joukkue SM-pronssia 2006
MM-karsintojen 6:s 2006 (PM-edustuspaikka)
Pohjoismaiden joukkuehopeaa 2006
Joukkue SM-hopeaa 2007
Nuorten SM-pronssia 2007
Joukkue SM-kultaa 2008
Yksilö SM-5 2008
Nuorten SM-hopeaa 2008
Joukkue SM-kultaa 2009
MM-karsintojen 4:s 2009
Pohjoismaiden joukkuepronssia 2009

täydentyy, kunhan saan kaivettua vanhoja tuloksia jostain :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti