lauantai 3. toukokuuta 2014

Treenejä ja Vappuja

Tällä viikolla oltiin Lisbetin kanssa agitreeneissä ja Wilman kanssa pentukurssilla. Mulla on Lisbetin treenit 17-18 ja Wilman pentukurssi 18-19. Ihana Kirsi on luvannu aina jäähytellä Lisbetin ko Wilman kurssi alkaa. Lisäksi se odottaa minua aina sitten puoli tuntia (tai käy pidemmän lenkin), jotta pääsen autokyydillä kotia. Mahtava, että on olemassa niin ihania agility-ystäviä <3 Tämmönen järjestely siksi, koska mulla ei ole kesällä autoa käytössä ko Tuomas lähti eilen Tornioon töihin. Pitää opettaa Wilmaki istumaan pyöränkorissa niin päästään matkusteleen ihmisten ilmoille! :) Mietin tässä yhtenä päivänä, että kuinka kätevää olis hankkia sellanen pyörällä vedettävä lasten kärry, vois olla aika hassu näky tuolla kaduilla :DD Joo ehkä pitäydytään siinä pyöränkorissa.

Treenit meni Lisbetin kanssa alkutakkuilujen jälkeen hyvin ja vedettiin viimisellä kierroksella hieno nolla! Esteitä oli 31, joten juosta sai. Lisäksi alkoi ulkotreenikausi ja se hiekkapohja tuntu niin paljon raskaammalta juosta ko keinonurmi. Puomi oli ensimmäisellä suorituksella huono ja treenattiinki alastuloa sillä aikaa ko muut meni rataa. Uskon, että tuo hiekkapohja vaikutti jotenki, koska puomi oli muuten kyllä ihan sama ko hallissa. Huomas myös sen jälleen, että kuinka hiekkapohja on Lisbetille hitaampi. Koitan olla liikaa miettimättä sitä, mutta väkisinki se harmittaa ja ärsyttää. Asia, mille ei vain voi (enää) tehdä mitään... Saatiin kuitenki se viiminen kierros meneen aika hyvällä vauhilla ja treeneistä jäi tosi kiva fiilis. :)

Sitten alkoki Wilman pentukurssi hallissa. Pieni oli vähän uninen ko otin suoraa nukkumasta häkistä. Halli jännitti ensin vähän, tai oikeastaan ne muut koirat jännitti. Wilma oli myös ihan järkyttävän pieni verrattuna niihin muihin. :D Pienihän se kyllä onki. Jenni eka kerto kaikkia perusjuttuja esimerkiks palkkaamisesta. Ensin harjoteltiin leikkimistä, mutta Wilmaa jännitti sen verran, että se ei oikein kiinnostunu leluista. Vähän käytti kanaa suussa, mutta tiputti sitten maahan ja tuijotteli muita koiria. Wilma kyllä kotona leikkii ja repii leluja hienosti, joten eiköhän se ajan kanssa siirry tuonne halliinki, kunhan ympäristö on ensin tutumpi ja pentu vähän kasvaa ja saa lisää itseluottamusta, sekä treffaa muita koiria! Namien kanssa alettiin touhuta seuraavaksi ja silloin Wilma seuras minua ko hailaivaa. Ahne selvästi! Harjoteltiin katsekontaktia ja hihnassa kävelemistä, sekä jotain muita pikkujuttuja. Wilmalla ei ennen tuota kurssia ollu montaa kertaa ollu pantaa ja hihnaa, joten seki vähän häiritsi ja kutitteli. :) Lopussa Wilma oli jo rohkastunu kovasti ja olis halunnu syödä kumirouhetta matosta. Piti kokoajan siirtää huomiota vähän muualle, ettei napsi rouheita mahaa täyteen! Lisäksi sitä hirveästi kiinnosti shelttipentu ja olis halunnu mennä sen luokse hallissa. Kurssin loputtua Wilma saiki painia ja juosta rallia pihalla samaisen 14 viikkosen sheltin kanssa ja niillä oli niin kivaa. :) Ihanaa ko Wilma sai leikkiä toisen pennun kanssa, tämmösiä kokemuksia tarvitaan lisää!


Vappuaatto meni rauhallisissa merkeissä. Käytiin puistossa opiskelijatapahtumassa ja Wilma sai olla mukana. Se on kyllä hirmu reipas siten, että ei välitä mitään äänistä tai ihmismäärästä. Enemmänki sitä sitten alko jännittään iso husky, joka oli siinä meidän vieressä. Ihmiset kävi jututtaan Wilmaa ja Wilma meni häntä heiluen jalkoihin silitettäväksi tai sitten se yritti pussata naamalle, tai pikemminki napata huulesta kiinni innostuksissaan. :D Lopulta se väsähti ja nukku vähän aikaa minun sylissä. Illalla meillä oli porukkaa grillaamassa ja Wilma joko nukku tai sitten kulki innoissaan ympäriinsä ja nuuskutteli ihania grillistä tulevia hajuja ja puuhaili keittiössä kaikenlaista. Ihana pentu :)

Vappupäivänä me mentiin keskustaan kuuntelemaan teekkaritorvia ja osa syömään jätskiä. Wilma pääsi taas mukaan ja reippaana katteli sylistä menoa ja välillä pääsi jalottelemaan semmosessa paikassa, missä oli vähän vähemmän porukkaa. Lopulta Wilma taas nukahti syliin :)

 Wilma ja Ilona päiväunilla :)

Vappupäivän metsälenkillä. Harmi, että nämä lenkit vähenee, koska Tuomas otti Tornioon mennessä myös auton mukaan ja metsään pääsee vaan autolla. Ellei halua lenkkeillä sinne ensin 4 km...

Wilma vapunvietossa

- Hansku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti